STT:n julkaisemassa talousuutisessa ”Luomuruoan myynti kasvoi reilusti – markkinaosuus edelleen vaatimaton” (Yle.fi 8.10.2018) puhutaan luomuruoan suosion kasvusta Suomessa.

Mielestäni on hieno asia, että suomalaiset suosivat luomuruokaa, sillä luomu on terveellisempää ja niin se edistää myös suomalaisten terveyttä. Kun meillä suomalaisilla on hyvä terveys, työntekeminen onnistuu paremmin ja vältymme vakavilta epidemioilta.

Suomalaisten arjessa ovat mukana hedelmät kuten esimerkiksi banaani, maito, kananmuna sekä jauheliha. Näitä tuotteita suomalaiset suosivat myös luomuna, mikä on mielestäni hieno asia! Luomu saadaan arkikäyttöön niin helposti tuttujen ja turvallisten ruokien avulla.

Mitä enemmän luomutuotteita ostetaan, sitä enemmän se työllistää luomuviljelijöitä. Osa työllistämisestä menee kuitenkin ulkomaille, sillä suomesta ei ole mahdollista saada esimerkiksi banaania. Mutta esimerkiksi luomulihan tuotanto toimii Suomessa.

On hienoa, että varsinkin nuorison ja nuorten aikuisten keskuudessa luomutuotteet ovat iso juttu. Nuoria kiinnostaa entistä enemmän oma terveys, ympäristö sekä eläimet, siispä he suosivat luomutuotteita.

En ole kuitenkaan täysin luomun kannalla, sillä sana ”luomu” voi olla toisaalta myös vain markkinointi kikka, jolla kuluttajaa huijataan ostamaan tuotetta. Tuote ei siis välttämättä ole luomu, vaikka paketissa lukisikin niin. Oikean luomuruoan voi huomata tuotteen etikettiä tutkimalla kunnolla, sekä hinnan perusteella. Yleensä luomuruoka on kalliimpaa.