Luomuruoka on ollut pinnalla viimeaikoina. Itsekin olen huomannut monia uusia luomutuotteita, kun olen vaeltanut herkullisia ruokia notkuvien hyllyjen välissä. Tuntuu, että luomuruoastakin on tulossa tai tullut eräänlainen trendi. On siistimpää ostaa luomua kuin tavallisia tuotteita. Ylen sivuilla julkaistun uutisen ”Luomuruoan myynti kasvoi reilusti- markkinaosuus edelleen vaatimaton”(8.10.2018) mukaan viime vuoden puolivälistä tämän vuoden puoliväliin ulottuvalla 12 kuukauden jaksolla luomuelintarvikkeita myytiin 312 miljoonan euron edestä, mikä on 13 enemmän kuin edeltäneellä 12 kuukauden jaksolla. Pitäisikö sitten luomuruoan myyntiä lisätä? Mielestäni on hyvä olla tarjolla monipuolisesti luomuvaihtoehtoja, koska luomutuotteet ovat ympäristöystävällisempiä ja esimerkiksi kanojen olot ovat paremmat. Ympäristöstä olisi tärkeää pitää huolta nyt, kun etenkin ilmastonmuutos huolestuttaa monia. Luomuruoka on myös terveellisempää, koska niissä on vähemmän säilöntäaineita, joten väestön terveydenkin kannalta on hyvä suosia luomua. Kuitenkin luomuruoka on valitettavasti kalliimpaa kuin tavallinen eikä minulla itsellä ainakaan näin opiskelijana ole varaa ostaa kovin paljoa kyseisiä tuotteita.Suomessakin on köyhiä perheitä, joilla ei ole varaa hifistellä ruoan suhteen. Siksi luomuruoan myyntiä voisi lisätä jonkun verran, mutta ei kovin paljon.